Seusuo Art Iissä


Tanssivideomme Seusuo avautuu installaationa 1800-luvun aitassa Art Ii Biennaalissa 13.6.2020.

Seusuo on Lapissa, Kemijärven suolla kuvattu tanssitaidevideo. Biennaalissa videosta nähdään installaatio, joka luo hiljaisen keskustelun videon ja teollisen lattialle asetetun turpeen välille.

Suot ovat tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta ja niiden kyky varastoida hiiltä tärkeässä osassa tänä ilmastonmuutoksen aikakautena. Suo voidaan kokea parantavana keitaana tai arvaamattomana maaperänä, jopa epäpaikkana. Suo on kiehtova paikka, soiden mytologia ja tarinat herättävät vahvoja mielikuvia ja tunnelmia. Millaisia kokemuksia ja aarteita suot voivatkaan säilöä uumeniinsa?

Teos kiinnittää huomiota myös posthumanistiseen näkökulmaan. Lähtiessämme työskentelemään valitussa paikassa, pohdimme kysymystä siitä, miten suo meidät näkee. Onhan suon historia ja muisti niin pitkä suhteessa siihen aikaan, jonka yksi ihminen tällä planeetalla viettää.

Maria Laitila ilmaisee herkkyydellä ja vahvuudella tanssiessaan kokonaisvaltaisesti havaintoja sisäisestä ja ulkoisesta maailmasta. Hän käsittelee teoksissaan erityisesti elämää, vuorovaikutusta, tietoisuutta ja tunteita. Näyttämöiksi taipuvat niin metsät, taidemuseot kuin hylätyt rakennukset. Marja Haapakankaalle videoteoksen tekeminen on toisiinsa kietoutuvien mielentilojen ja paikkojen kokemista ja avartamista konkreettisesti liikkumalla, etsimällä kameran etsimen läpi uusia näkökulmia maailmaan. Kuvaaminen on hänelle aina hyvin kehollista. Kehon liikkeet synkronoituvat kameran liikkeen kanssa.

Seusuo on osa taiteilijoiden Luonnontila- The Shape of Nature tanssivideoprojektia, joka luo tilaa nykytanssin, videotaiteen, äänitaiteen ja luonnon väliselle keholliselle vuorovaikutukselle. Se on kahden taiteilijan vaellus, kulku luonnossa etsien paikkoja, jotka pysäyttävät vaikuttavuudellaan ja antavat tilaa kohdata sisäinen ja ulkoinen maailma. Se etsii ja löytää uusia menetelmiä olla läsnä ja dialogissa tanssijan, kuvaajan, kameran ja luonnon kanssa. Se on luonnon puheenvuoro.

Seusuo tullaan näkemään Villa Kauppilassa osana kesän Art Ii Biennaalia.

 

Installaatio avoinna:

13.6.-14.6.2020

la-su 11-15

 

16.6.-4.7.2020

ti-pe 12-16

la 11-15

Suljettu su-ma ja juhannuksena 19.6.-20.6.


https://artii.fi/program-articles/marja-haapakangas-maria-laitila-seusuo-2/











Kommentit